perjantai 31. tammikuuta 2014

Kortti aikuiselle naiselle

Tämä leimasin on kaunis, ja sopii tavallisen onnittelukortin lisäksi vaikka mielitietylle annettavaksi tai ystävänpäiväkorttiin.

Stanssit#12: Lehtistanssi Joanna Sheeniltä.

torstai 30. tammikuuta 2014

Golffari-naiselle kortti

Tämä on edelleen samaa sarjaa kuin edellisessäkin postauksessa ollut kortti, tällä kertaa korttiin pääsi golffaava-lady, eli "Goldie Golfer Set" .




Stanssit#11: tähtistanssi

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Golffarille kortti

No niin, nyt siis todellakin jotain muita kortteja kuin jouluisia :) Tunnisteeksi laitan edelleen 2013-kortit, sillä nämä ovat viime vuoden puolella tehtyjä. Meillä on tosiaan nyt tuo koiranpentu, jonka kanssa menee aika mukavasti, enkä ole liiemmin kortteja tehnyt vielä tänä vuonna. Heti joulun jälkeen meillä pyöri sitkeä flunssa, ja vasta nyt alkaa viimeinenkin taudin läpikäynyt olla suht koht terve. Inspiraatiota korttien tekoon löytyy kyllä, ja Ukkokin (ei siis isäntä, vaan koira :) alkaa pikkuhiljaa tajuta, että aina silloin tällöin emäntä istuu mielellänsä askartelupöytänsä ääreen ja silloin kannattaa vaikka pistää maate pöydän viereen ja olla rauhallisesti :) Tähän mennessä olen saanut aikaan vain hiukan siistimmän askartelutilan, joka sekin on kyllä jo jotain. Tästä on hyvä aloittaa!

Tässä siis yksi Art Impressionsin AI People-sarjan Gordon Golfer Set- leimasimella tehty kortti. Yksi tuon sarjan suosikeistani! Yksinkertainen, vain golfpallo-tarroja koristeena.


 Ja sisällä settiin kuuluva teksti ja koristeena golfpallo.





Stanssit#10: Spellpinderssin pyöreät

tiistai 28. tammikuuta 2014

Yllätys!! Vieläkin joulukortteja!!

Joo, edelleen siis jouluisissa tunnelmissa! Leimasin on I Brake For Stampsin ja siihen -tietenkin- kimalleaineet päälle! Tässä olen käyttänyt stanssia, jota en itse omista, mutta on siis Memoryboxin "Flowering Christmas Tree". Mahdollisesti joutuu ostoslistalle jossain vaiheessa.. kuka tietää :) Sen leikkasin kahtia, ja laitoin kuvan taakse sieltä kurkistelemaan..




maanantai 27. tammikuuta 2014

Vielä yksi joulukortti

Tämäkin on toivon mukaan mennyt jo perille, lähti vähän kauemmaksi :)

Teksti on Art Impressionin. Ja leimasin edelleen Stampendouksen Snowy Postcard, josta olen käyttänyt vain osan.
Stanssit#9: Nellie's Fancy ovaali

Ja viimeiset joulukortit hetkeen.. ehkä..

Kaksi erilaista joulukorttia:
 Ensimmäisessä olen käyttänyt (Stanssit#7) Memory Boxin stanssia "Country Landscape", jota vähän "tiivistin". Ja toisena (Stanssit#8) Spellbindersin "Standard Circles Large".

Ja toisessa Memory Box: "Precious Stars", tätä käytin jo aiemminkin, mutta sitä isompaa kokoa. Samassa paketissa tulee kaksi eri kokoista tähteä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ja vielä..

Muutama joulukortti vielä.. Tällä kertaa hiukan erilainen joulukortti. Leimasin on Gorjuss -sarjaa, ja ihan mielettömän suloinen!!

Stanssit#6 : Spellbinders: "Labels Eight"

lauantai 25. tammikuuta 2014

perjantai 24. tammikuuta 2014

Joulukortteja lisääääää

Lisää joulukortteja, joulukortteja...





Näissä käytin Stampendouksen leimasinta "Snowy Postacard" hiukan eri tavalla kuin aiemmissa korteissa, eli nyt leikkasin tuon ovaalin kuvan irti, ja käytin vain sitä. Monikäyttöinen leimasin! Ja kimallejutut ovat edelleen IN näissä korteissa. Muutama postaus aiemmin listasin ne aineet, joita tuon pakkastunnelman aikaansaamiseksi käytin.

torstai 23. tammikuuta 2014

Kortti pienelle tytölle

Välillä muukin kortti joulukorttien väliin :) Leimasin on Art Impressionsin "Little People" -sarjaan kuuluva suloinen tyttövauva "Little Sprout":)


Joulukortteja lisää

Ei hätää, kyllä kortit muuttuvat pian ei-jouluisiksi:) Vaikka kyllä koitan joulukorttejakin tehdä ja niitä täällä julkaista aina välipalana. Lintuleimasin on Stampendous Stamps:in "Snow Bird". Tekstileimasimet olen ostanut Paperinauhasta.


maanantai 20. tammikuuta 2014

Art Impressionsin joulukortti

Joulukorteilla mennään vieläkin, tällä kertaa leimaus&väritystekniikalla, eli sitä ominta juttuani :) Tämä on yksi Art Impressionsien DT-korteista.
Leimasin on "JOYFUL CHRISTMAS SET" -setin leimasin, linkistä löytyy koko setti.


perjantai 17. tammikuuta 2014

Joulukortti

Tästä kuviokartongista tykkäsin kovasti! Ostin sitä Sastamalan Vammalassa sijaitsevasta kangas- ja askartelukaupasta "Kangaskauppa Nokian Kauppahuone". Liike on tietääkseni sijainnut ennen Nokialla, siitä siis tuo nimi. Tampereelta Papruksesta pongasin myös samaa kartonkia :) Sitä on vaaleana ja ruskeana. Tekstileimasimen ostin niinikään Nokian kangaskaupasta. Embossasin tekstin mustalla kohojauheella, ja pohjakuviokartongin käsittelin kimalleaineella. Ensin pohjaan töpöttelin "Ranger - Emboss It Dabber, clear" ainetta (jos linkki on tyhjä, käy katsomassa muissa askartelukaupoissa, tai laita Dekoretteen viestiä, että tilaavat lisää :). Ripottelin päälle Ranger kohojauhe: Stickyä. Embossasin siis noilla aineilla normaalisti. Tuo Sticky jättää paperin pinnan hiukan tahmeaksi&kosteaksi, joten siihen päälle voi ripotella kimalletta, jonka kevyesti voi vielä sormella painelemalla kiinnittää pintaan. Itse käytin Distress Stickles Dry Glitter "Clear Rock Candy" - kimallehilettä

Samoja aineita käytin kaikkiin kimalletta sisältäviin kortteihini.
Stanssit#5: Memory Box "Snowflake Corner"

torstai 16. tammikuuta 2014

Sininen joulukortti

Joulukortteja lisää. Näitä kun en täällä ennen joulua halua julkaista:) 
Tässä olen käyttänyt taas yhtä stanssiani (Stanssit #4),  eli stanssi on Memory Boxin "Starry Wreath". Stanssasin niitä kaksi kpletta, toisen valkoisesta peilikartongista, jota ostin Dekorettesta, ja toisen hopeakartongista. Hopeinen toimii ikäänkuin "varjona". Kiva tuli tästäkin, vaikka loppujen lopuksi onkin aika yksinkertainen malli. 
Sitten vihje muillekin: eli joskus jostain liemasimesta/stanssista tms tulee sarjassamme "must have", eli pakko saada, ja ko tuotetta ei kuitenkaan juuri silloin löydy suomalaisista(/ulkomaisista) askartelukaupoista. Itse olen ottanut yhteyttä askartelukauppojen pitäjiin, ja kysellyt heidän mahdollisuuksiaan tilata ko tuotteen kauppaansa, ja vielä ei ole löytynyt tuotetta, jota en näin toimien olisi saanut hommattua. Ainakin Dekorette ja Klemmarikellari ovat tälläisiä liikkeitä, ja uskon, että muutkin toimivat samanlailla.


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Ja jälleen joulukortti


 Tätä Stampendouksen "Snowy Postacard" -leimasinta käytin aika tavalla vuoden 2013-joulukorteissa. Oli siis ehdoton suosikkini! Leimasin sen erilaisille papereille, ja käytin väritykseen ainoastaan puuvärejä. Suurin osa tunnelmasta tulikin taustapapereista. Ja tietenkin tuon kimalleaineen käytöstä. Sillä sai kivan pakkastunnelman korttiin.





 Lisäys: eli nuo värityksessä käyttämäni puuvärit ovat Caran d ` Achen Supracolor- värit.


Niitä käytän melkein vallan, myös Promarkkereilla värittäessäni. Puuväreillä ja öljyllä (öljyä en käyttänyt kuitenkaan näihin kuviin) teen varjostukset Promarkkereilla värittämiini kuviin. Niillä saa aika kivasti syvyyttä värityksiin.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Joulukortti

Ja lisää jouluista aihepiiriä :) Nyt on taas yhtä stanssia käytetty, ja jopa kaksi kertaa samassa kortissa. Koitan tämän vuoden aikana saada jokaista käytettyä, ainakin kerran :) 

Stanssit #3: Joy "Winter wishes" lumihiutaleboordi

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Lisää joulukortteja

Ja joulukorttipäivitys vain jatkuu :)
Tässä taas muutamia joulukortteja, näitä oli kiva tehdä! Tämän vuoden alusta koitan muistaa merkitä kortin oheen siinä käyttämäni stanssin valmistajan&nimen. Mutta vain, kun käytän sitä tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tunnisteista löytyy "Stanssit" sekä "Suuri Big Shot haaste" (Joka taisi olla kyllä vain viime vuoden voimassa, mutta jatkan sitä nyt itse tämän vuoden:), joidenka kautta pääsee näkemään, millaisia stansseja omistan.



Stanssit #1: Marianne Desing "Christmas Tree"

 Stanssit #2: Memory Box "Precious Stars"


lauantai 11. tammikuuta 2014

Erilainen joulukortti

Tämä kortti meni kurssikaverilleni, vaikeaa arvata, minkä alan ihmisiä hän on :)
Väritin Kennyn digikuvan, ja tein kypärän tilalle joululakin. Hyvän joulun toivotukset laitoin kortin sisäpuolelle. Tässäkin on käytetty tehosteainetta eli tuollaista lumihiutale-höttöä, ensin Glossy Accentia pohjalle, ja sitten tuota hiutalejuttua päälle.



torstai 9. tammikuuta 2014

Päivitystä ja jouluisia kortteja

Hyvää tätä vuotta kaikille! Happy New Year to all!
Blogin päivitys on jäänyt vähemmälle muiden asioiden mentyä etusijalle. Työrintamalla on tapahtunut kivoja juttuja ja niin on kotonakin :)
Meille muutti Ukko, vaalea hovawartin pentu, ennen joulua.
I have been so busy with my other tasks, that I haven´t had time to update this blog. There is happened nice things in my life, in the work and at the home. Hovawart-puppy called Ukko moved to us before Christmas.
Korttirintamalla ei ole ollut ihan hiljaista, vaikka päivityksiä tänne ei olekaan tullut. Joskos taas nyt aktivoituisi tälläkin saralla.
I have made some cards, even though I haven´t update my blog for a long time.  Hope I´m more active this year!

Tässä muutama joulukorttikin vihdoin näytille. Tehosteaineita meni 2013-vuoden joulukortteihin aika tavalla, tykkäsin välillä tehdä erilaisia kortteja omaan "vakityyliin" verrattuna. Normaalisti kun tykkään väritellä leimakuvia ja tehdä niistä kortteja. Olenhan tietysti nämäkin leimannut ja värittänyt, mutta käytin värikyniä, en promarkkereita. Ja lisänä nuo tehosteaineet, jotka muuten on jäänyt vähemmälle käytölle.
Here is some Christmas-cards I have made. I used different effect agents in my year- 2013 Christmas- cards. It was nice change to make cards in a different style as usual. Normally I like make cards with stamped & colored images. Ok, I have stamped and colored these images as well, but just a little bit and I have used color pencils, not promarkers :)