sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Kortti miehelle
Tästä Art Impressionsin Antique Car -leimasimesta pidän paljon. Sen voi värittää tai vaikka leimata vain esim. ruskealla, ja käyttää sellaisenaan. Näyttää aina hyvälle!!
Päivitystä..
Nyt on ollut reilu viikon.. uups, melkein kahden viikon.. tauko korttirintamalla, on ollut työkiiruita ja appiukkokin oli kylässä muutaman päivän, kevätsiivous on ollut "tapetilla"; vielä olisi kaappeja muutama läpikäymättä ja lastenhuoneen komerot.. apua! Mutta hiukan sain taas askartelunurkkaustakin järjestettyä, vaihdoimme siis askartelu"pisteeni" tietokonenurkkaukseen (jo jonkin aikaa sitten), ja tietokone sai siirtyä entiseen askartelutilaan. Kova oli kiire saada romppeet suurinpiirtein paikoilleen, että pääsisi askartelemaan ja osa tavaroista jäikin sitten seilailemaan pitkin ja poikin. Nyt suurin osa askartelutavaroista on löytänyt oman paikkansa!! Eilen jopa sain tehtyä yhden kortinkin:) Päivittelen myöhemmin tänään uusimpia leimasimiani tuonne omiin kategorioihin, sekä tämän Maude-kortin lisäksi jos saisi vaikka toisenkin kortin näytille illemmalla:)
Aurinkoista -vaikkakin kovin tuulista, ainakin täällä- sunnuntaita kaikille!!
Aurinkoista -vaikkakin kovin tuulista, ainakin täällä- sunnuntaita kaikille!!
maanantai 12. huhtikuuta 2010
Lumitaidetta:)
Välillä muutakin kuin kortteja:) Poikani taiteili tällaisen ihanan koiranpään (karhu?) lopuista lumista, mitä pihaltamme löysi. Aika veikeä, vai mitä?
Uudet Magnoliatkin saapuivat vihdoin, aika suloisia, koitan keritä tekemään kortinkin niistä, ehkä tänään? Ne on päivitetty tuonne omaan kategoriaansa, sieltä voi käydä kurkkaamassa.
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Artin uusimpia leimasimia!
Näitä ihania tekstileimasimia on tulossa myyntiin Art Impressioneille(vielä eivät näy, mutta CardCalleryssä on jo muutama esimerkkikortti näkyvissä). Sarjassa on iso teksti, kuten tässä "SPRING" ja sitten settiin kuuluu sarja pienempiä tekstejä, tähän korttiin valitsin tuon "You&Me Buds forever" .
perjantai 9. huhtikuuta 2010
Art Impressions-kortti
Tämä hattupäinen leidi on tämänhetken yksi vahvimpia suosikkejani leimasimistani.
Olo on aika väsy, töissä oli aika hulina päivä. Viikonlopulle jäi muutama homma, jotka tarvii maanantaille olla valmiina. Mutta nyt olen ottanut ihan rauhallisesti tämän ehtoon, ja joskos huomenissa sitten kävisi ne työjutut läpi. Isäntäkin tulee töistä kotiin piakoin, joten ohjelmassa on sitä ennen saunan lämmitystä ja hiukan ehkä askartelua. Lapset ovat jo unilla:)
torstai 8. huhtikuuta 2010
Koukussa Korttihin
Tunnisteet:
KORTIT: 2010,
KORTIT: Artit,
KORTIT: Leimat korteiksi
keskiviikko 7. huhtikuuta 2010
perjantai 2. huhtikuuta 2010
Tunnustuksia:)
Voi, KIIIITOS kaikille minua muistaneille, eli Eldanka, Maaret, Sande, Apris, Marge ja Toukoleeni
Anna tunnustus eteenpäin 12 henkilölle ja myös tunnustuksen antajalle maininta, sekä jokaiseen blogiin maininta tunnustuksesta, ja linkitä heidät kaikki postaukseesi!
Some rules for the award.
1. Post the award.
2. Give it to 12 persons.
3. Link to the persons youre giving it to.
4. Tell them about the award.
5. Tell about the person who gave it to you.
Tämän haluan antaa eteenpäin kaikille heille, joilta tämän myös sain, eli tuolta ylempänä löytyvät he linkkien kera, ja lisäksi seuraaville:
7.Minde
8.An
9.Hilkka
10.Myy ja Vilijonkka
11.Ansku
12.Jaana
Anna tunnustus eteenpäin 12 henkilölle ja myös tunnustuksen antajalle maininta, sekä jokaiseen blogiin maininta tunnustuksesta, ja linkitä heidät kaikki postaukseesi!
Some rules for the award.
1. Post the award.
2. Give it to 12 persons.
3. Link to the persons youre giving it to.
4. Tell them about the award.
5. Tell about the person who gave it to you.
Tämän haluan antaa eteenpäin kaikille heille, joilta tämän myös sain, eli tuolta ylempänä löytyvät he linkkien kera, ja lisäksi seuraaville:
7.Minde
8.An
9.Hilkka
10.Myy ja Vilijonkka
11.Ansku
12.Jaana
p*skarteluhaaste#33
Tämänkertaisen haasteen aihe on värit Ruskea ja Vihreä. Tässä korttini:) Leimasimet Art Impressionsin.
Juu, ja tällä kertaa ompelu on ihan "aitoa" eli ompelukoneella hurauteltu, ei leimattu:)
torstai 1. huhtikuuta 2010
Rubber Romancea välillä
Nyt on ollut pitkästä aikaa aika tuottelias kausi, inspiraatio on ollut kohdallaan! Töissä kiire kasvaa mitä pidemmälle kevät etenee, ja kortteilu on aika kivaa vastapainoa sille, mukava tapa nollata itsensä!
Tämä leimasin on siis RubberRomancen, tervehdys -teksi saksalaisen valmistajan. Siksak-ompelujälki on leimasimesta peräisin, ei ompelukoneesta:)
Tämä leimasin on siis RubberRomancen, tervehdys -teksi saksalaisen valmistajan. Siksak-ompelujälki on leimasimesta peräisin, ei ompelukoneesta:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







