tiistai 8. huhtikuuta 2014

Päivitystä, koiruuksia ja kortteja:)

Kevät on tullut, sen tuntee kaikenkattavasta väsymyksestä, joka hiipii luokseni siitepölyjen takia. Käyn läpi siedätyshoitoja, ylläpitoannoksella onneksi jo. Josko jo tänä kesänä tästä olisi apua -ainakin ensi keväälle on luvattu jo muutosta. Sitä odotellessa! Meidän perheen suuri sydämenvaltaaja- hoffiuros Ukko- on pitänyt huoli siitä, että kaikesta pihalla kasvavasta ja allergiaa aiheuttavasta huolimatta emäntä on ollut pihalla enemmän kuin vuosiin!!

 Allergiaoireisiinkin suhtautuu kevyemmin, kun voi nauttia tuon koirakaverin kanssa ulkoilusta. Vuotava nenä ja aivastelupyrskähdykset jäävät jotenkin taka-alalle, kun saa mennä rytistellä kuusikoiden läpi ja hyppiä purojen yli ja välillä höpötellä samanhenkisten ihmisten kanssa ja parantaa maailmaa :) Ukollakin on koirakavereita, ja on niin kiva nähdä, miten sekin nauttii, kun saa painella pitkin mättäitä ja välillä vähän ottaa "matsia" kavereiden kanssa.

 Aamut alkaa nykyään lenkillä, onneksi lähellä on paikka, jossa voi surutta päästää koiran juoksemaan vapaaksi. Alla olevassa kuvassa lenkkeilyn ohessa luoksetulo-harjoitusta :)


Korttiaskartelun rinnalle on todellakin tullut vahvasti koiraharrastus, ja nyt alkuun kokeillaan vähän kaikkea, mistä molemmat Ukon kanssa tykättäisiin. Ukko on hiukan reilu 5kk ikäinen nyt, joten tässä on aikaa miettiä, mikä olisi se "meidän juttu". Koiranäyttelyssäkin, siis siinä kevyemmässä versiossa eli matchshowssa käytiin sunnuntaina ekaa kertaa. Henkilökohtainen voitto tuli, vaikka varsinaisessa kilpailussa ei pärjättykään, eli Ukko osasi ottaa aika lunkisti sitten loppujen lopuksi. Uudestaan meinataan mennä 12.4.2014 lauantaina Vammalan, eli Sastamalan Matchshow:n, jossa olen hiukan myös auttelemassa järjestäjää, ja kyllä me varmaan kehässäkin pyörähdetään Ukon kanssa. Jos olette tuolloin liikekannalla lähellä, tulkaahan kannustamaan meitä :) Vartavastenkin saa tulla!! Ja jos en heti huomaa, niin saa nyppästä hihasta, Ukolta se on kielletty :)


Ja jottei vallan koiruudeksi menisi tämä postaus, niin pari ylioppilaskorttia tähän näytille myös:
Yksinkertaiset kortit, mutta aika näyttävät, eikö :)



5 kommenttia:

Apris kirjoitti...

Ihana koiruus.
Ja kortit ovat todella kauniit.

paula kirjoitti...

Voi kun söpö hauveli sulla!
Upeita ovat yo-korttisi!

Sirpa kirjoitti...

Voi vietävä kun olen suloinen.
Yo-kortit kaikessa tyylikkyydessään.

Hobby Musician Keyboard kirjoitti...

Kjærlighet Saron, du gjør veldig fin jobb. Fantastisk vakker!
Var veldig glad for å besøke deg på bloggen min.
Hilsen fra Marina http://www.hobby-crafts-and-paperdesign.eu/no/
http://www.bettyscardsandpaperdesign.com/

Maru kirjoitti...

Ihanalle Ukolle paljon rapsuja! Ja kortit on kyllä tosi kauniit!