keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Elossa edelleen:)

Ensin sai nuorimmaiseni flunssan, ja sitten minä. Kuumeessa ollaan oltu, mutta kyllä se tästä! Perjantaiksi koitan kyllä töihin, huominen menee vielä vällyjen alla, tänään on ollut edelleen kuumetta. Tytär menee jo huomenna kouluun. Ihan normaali flunssa on ollut, ei ole kasvanut siipiä selkään eikä ole röhkityttänyt:)

tiistai 29. syyskuuta 2009

maanantai 28. syyskuuta 2009

Vielä muutama 3D







Nämä ovat hurjasti samantyylisiä kuin edellisetkin, onnitteluteksti on vain hiukan eri.
Kortti päivässä#230, 231 ja 232

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Taas 3D-kortteja








Muutamia 3D-kortteja valmistui jo eilen, ja loput on pakko koittaa ehtiä tekemään tänään.
Eli lisää kortteja tulossa joko tänään tai huomenna näytille..
Kortti päivässä#227, 228 ja 229

torstai 24. syyskuuta 2009

Whippersnapperin lumiukko-kortti


Voi että kun nämä Whipper Snapperin lumiukot ovat ihania!!! Mulla on näköjään jokin yksinkertainen kausi menossa näiden korttien kanssa, kun korttini ovat aika "simppeleitä" nykyään:) No, aika aikaansa kutakin!

Tekstileima on Mihannalta hankittu, embossasin sen valkoisella kohojauheella, jonka hankin Paperinauhalta, ja leimakuva tosiaan WhipperSnappersin, ja oma:)


Kortti päivässä#226

Leimat korteiksi#81

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Ja taas välillä 3D:tä:)









Tuli taas tarvetta 3D-korteille, ja varsinkin cd-mallisille, joten tässäpä nämä tuoreemmat. Aika simppeleitä:)



Kortti päivässä#221,222,223,224 ja225

maanantai 21. syyskuuta 2009

Tunnustus!


Voi, tällaisen ihauuden sain Marikalta ja Kirsikalta Ja Jasulta ( huom: lisäys!!)!! Tunnustuksen luonteeseen kuuluu listata 5 tärkeintä asiaa elämässään, ja minulla ne ovat perheeni (johon kuuluu varsinaisen perheeni lisäksi ihan lähin suku),usko, koti, ystäväni ja turvallisuus (sillä sitä on nyt koeteltu liiaksikin paljon viimeaikoina), niin lasten kuin meidän aikuistenkin!!
Ihania uutisia kuulin tänään näihin viime aikojen tapahtumiin viitaten, että henkilö, joka on aiheuttanut aikamoisen myllerryksen täällä meilläpäin, MUUTTAA POIS!!!!!!!! Ihanaa!!!!!
Tämän annan Kirsikalle ja Marikalle takaisin, ja lisäksi Mindelle, Nuntille, Bissecatille, Maaretille ja Toukoleenille:) Linkit lisään huomenna:)

lauantai 19. syyskuuta 2009

P*skarteluhaaste#6




Bingo!!

- on tämänkertaisen P*skarteluhaasteen aihe:)
Otin taas työn alle yhden leimasimistani, jota en ole vielä kortiksi asti kerinnyt tehdä, ihana Whippersnapperin (kirjoitinkohan tuon oikein?:) lumiukko lämpöisessä villapaidassaan. Jouluntoivotus-tekstileimasin on Taavan teettämästä tekstileimasinsetistä, joka oli tilattavissa viime kesänä.

Haasteesta valitsin yhden vinorivin, eli: HAARANIITTI, SININEN ja KULTA.

Tällä siis osallistun vielä näihin "lisukehaasteisiin" eli
kortti päivässä#220
ja leimat korteiksi#81

perjantai 18. syyskuuta 2009

Voi...!!

Sain tänään kerrassaan ikävän uutisen; lähettämäni postipaketti ulkomaille oli mennyt kyllä perille, mutta joku oli jossain matkan varrella repinyt kuoren auki, ja vienyt sisällön!! Nyt kyllä ketuttaa niin että tähtiä näkyy!

Taidan juoda vielä kolmannenkin teemukillisen!

Että kyllä jo riittäisivät nämä vastoinkäymiset!
Vaikka kiitollinen saa kyllä olla, että ihan viime päivinä ei kukaan asuinalueemme henkilöistä, tai muualtakaan, ole yrittänyt
a) murtautua meille,
b) houkutella nuorimmaistani(eikä ketään muutakaan lasta) luoksensa "mehulle"
c) lyönyt ketään vasaralla
d) häirinnyt kotirauhaamme

Hip hurraa sille.

Tuo kuori tietysti oli aika pikkujuttu, mutta harmittaa silti, ja PALJON!

torstai 17. syyskuuta 2009

Päivitystä:)

Kortteja olen saanut muutaman tehtyä, mutta kameraan täytyy muistaa ostaa patterit, jotta saisin ne tänne näytille! Tänään unohdin hienosti rahapussin kotiin, joten ei onnistunut tänäänkään.. jos huomenna sitten:)

Nyt iltapalalle, sitten "vapaata oleskelua" ja sitten unille:)

tiistai 15. syyskuuta 2009

Ja vieläkin lisää... sittenkin..

Sinulle Anonyymi:

Kiitän edelleen viestistäsi, siitä ensimmäisestä sekä tästä uudemmastakin, mutta koska et edelleenkään laittanut nimimerkkiä, vastaan sinulle näin tällä tavoin. Jos luet uudelleen aiemman postaukseni, varsinkin kohdan = ""Sain ihan suhteellisen asiallisen viestin -anonyymilta- kiitos siitä, ja tervetuloa uudelleenkin blogiini komentoimaan, mutta toivoisin tosiaan, että varsinkin tuollaisissa asiallisissa asioissa unohdettaisiin nuo anonyymiudet:)"", niin huomaat varmaan, että en pitänyt kommenttisi sisältöä millään tavoin epäasiallisena, enkä todellakaan loukkaantunut siitä. Olisikohan minun pitänyt loukkaantua?? Halusin vain puuttua anonyymeihin kommentteihin. En niitä edelleenkään kiellä tuon hallintasivun kautta, mutta en niitä myöskään täällä julkaise. Mutta tämä uusi viestisi, hmm.. täytynee korjata sellainen harhakäsitys, että minulla on kommenttien valvonta käynnissä, jotta,( kuten jo aiemmin kerroin, pidän erittäin paljon kommenteista, mutta en mitenkään muista mihin postaukseen on kuinkakin monta kommenttia tullut,) huomaisin kaikki uudet kommentit. En todellakaan ole poistanut ainoatakaan asiallista kommenttia, eikä minun ole tarvinnut "tarkastella ensin mitä muut kirjoittavat"
.. huh huh.

Vuodatuksessa oli hyvä systeemi, sinne tulivat kaikki kommentit näkyviin heti, ja lisäksi niistä kerrottiin siellä "omalla sivulla", josta vanhempiinkin postauksiin tulleet kommentit löytyivät heti. Mutta tänne bloggerin puolelle olen siirtynyt, eikä tuota systeemiä täällä ole.

Avoimesti olen mielestäni toiminut, eikä minulle ole tullut tänne mitään "salaisia viestejä" joita minun tarvitsisi "salailla"... ????????????

No niin, jokos ollaan pureksittu tätä aihetta tarpeeksi. Taidanpa siirtyä nyt tuonne askartelunurkkauksen puolelle, tekemään kortteja, jos vaikka saisin tänne jotain mukavampaa näkyville.

Voi huokaus.

Kommentoinnista..

Hei!

Pieni pyyntö olisi tänne kommentin jättäville.. Kommenteista tykkään kovasti, mutta kiva olisi, jos asiat, mukavat asiat ja ikävämmätkin asiat /palautteet ilmoitettaisiin ihan omalla/blogi nimellä...asiallisesti tietysti:) :) En minä purematta niele.. :) Jos on asiaa/mielipidettä tms, ja asian haluaa muille ilmaista, ja sen myös tekee, miksi se pitäisi tehdä anonyymisti?? En vain oikein ymmärrä, sillä aikuisiahan(?) tässä suurin osa ainakin ollaan:) Tietysti ne, joilla ei ole oikeata asiaa, ja tarkoitus on vaan loukata ym, silloin tuon anonyymiuden ymmärtää jotensakin paremmin...

Sain ihan suhteellisen asiallisen viestin -anonyymilta- kiitos siitä, ja tervetuloa uudelleenkin blogiini komentoimaan, mutta toivoisin tosiaan, että varsinkin tuollaisissa asiallisissa asioissa unohdettaisiin nuo anonyymiudet:)

Viimeaikaiset tapahtumat asuinalueellamme ovat olleet sen verran keljuja, ja vievät kyllä ajatukseni totaalisesti ihan tähän "normaaliin" elämiseen ja lasten/oman turvallisuuden takaamisen järjestelyihin, että tällaiseen en tämän enempää puutu. mutta koska on kyse minun blogistani, halusin ottaa kantaa tähän anonyymisti kommentointiin oman blogini kohdalla. Kiitos ja kumarrus!

Ja todellakin, kommenteista tykkään, varsinkin asiallisista ja "allekirjoitettuna":)

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Lily of the valley stamps








15.





14.




13.






12.

11.

10.





9.

8.

7.

6.
5.


4.



3.



2.







1.

Päivittelyä..

Meilläpäin on sattunut kaikkea sellaista ikävää, että energiat suuntautuvat lähinnä tähän normaaliin (joo-o, mikähän on nykypäivänä enää normaalia?!) elämiseen.

Tänään koitan jotain kortinpoikasta saada tänne näytille, toisaalta on kivaa tehdä jotain, mikä saa ajatukset pois ikävistä asioista.

Jotta hieman myöhemmin lisää!

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

P*skarteluhaaste#5


Jo viides p*skarteluhaaste, aiheena tällä kertaa värit

PINKKI JA RUSKEA.


Aika simppelillä tyylillä tällä kertaa:) Tämä Pennyn joulukisu on yksi suosikeistani!! Aika nopea värittää, ja kokonsa takia (suht isokokoinen) siitä on jotenkin helppo tehdä kortteja. Tuo kissa melkeinpä riittää pelkästään korttiin joulutoivotuksen kera, ei välttämäti tarvitse kauheasti koristeita ym:)
Lisäys:
Tekstileimasimesta on tullut jonkinverran kommentteja, joten lisään tiedot tähän: Se on Taavalta tilaamastani tekstileimasinsetistä, ja olen sen embossannut valkoisella kohojauheella ruskealle paperille.

Kortti päivässä#219

Leimat korteiksi#80

Joulukortti!


Nyt on näköjään joulukortti-buumi menossa:) Tässä yksi Forever Friendsin söpö joulunalle korttina.


Kortti päivässä#218

Leimat korteiksi#79

maanantai 7. syyskuuta 2009

Joulukortti!


Tämä on niin söpö koiruus, että oli ihan pakko tehdä siitä kortti! Tuli aika täyteläinen tällä kertaa, vaikka alku-idea oli erittäin pelkistetty. Sellaisenkin kyllä teen vielä, mutta en enää tänään!!
Kortti päivässä#217
Leimat korteiksi#78
Leimasimen sain kylkiäisenä, kun ostin Glitter Potista askartelulehden.

Hups..


Oli jäänyt vieläkin päivittämättä leimasin.. täytynee oikein käydä jossain vaiheessa ajan kanssa läpi leimasimet, ja tarkistaa, että joko sitten olisi kaikki päivitetty!

Tämä suloinen joulu-koiruus on siis Daisy Dandelionin, ja löytyy myös nyt leimasimet sivuilta omasta kategoriastaan:)

Vieläkin lisää surukortteja!





























Tässä vielä ihan "tavallisia" 3D-surukortteja.









Kortti päivässä#214&215&216

Lisää surukortteja




Tässä taas surukortit toteutettu cd-levylle 3D-tyylillä. Ihan kivoja tuli näistäkin.



Kortti päivässä#212&213


sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Surukortteja





Surukortteja en ole tehnyt montaa aiemmin, nyt tilattiin 3kpl, joten on ihan pakko tehdä useampi erityylinen. Sittenpä näen, minkä tyylisiä kortteja kannattaa ehkä tulevaisuudessakin tehdä, kun näkee, mitkä kortit tilaaja valitsee.


Kortti päivässä#210&211
Leimat korteiksi#77