lauantai 13. syyskuuta 2014

Valmistuneelle filosofian tohtorille kortti

Nämä voi julkaista nyt, sillä kortti on mennyt vastaanottajalle.
Eli tilattiin kortti filosofian tohtorille, ja tälläiset vaihtoehdot tein. Molemmissa korteissa on sisäsivu, jossa vasemmalle puolelle olen embossannut (=eli kohojauheen ja leimasimen avulla kohokuvioinut) kaavakuviota, ja oikealla puolella on tilaa onnittelutekstille. Kortteissa on vastaanottajan etunimi toivomuksen mukaan. Toivottavasti kortti on mieluinen vastaanottajalleen :)






keskiviikko 3. syyskuuta 2014

perjantai 29. elokuuta 2014

Blogiarvontaa

Seikun sovellus-blogissa on arvonta, TÄÄLLÄ, kannattaa osallistua!!

torstai 28. elokuuta 2014

Hääkortti

Hääkortteja kysellään aika tasaisesti ympäri vuoden. Tässä yksi valmistunut. En saanut kortin oikeaa väriä sitten millään näkyviin, tässä ensimmäisessä väri on aavistuksen liian hailakka ja toisessa liian vihertävä. Korttipohja on oikeasti kullankeltainen, hohtavapintainen.



keskiviikko 27. elokuuta 2014

Surukortti

Askartelukirpputorilta hankkimani kukkaleimasin pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön, kun tein siitä surukortin. Tuo leimasin sopii todella hyvin myös onnittelukortteihin, ihanan monipuolinen leimasin siis! Tässä embossasin sen tummanharmaalla kohojauheella, kuten tuon Heidin Korttipajan tekstileikkeenkin. Stanssattu perhonen ja muutama helmi, kaunis hopeanhohtava korttipohja ja pisteenä iin päällä ihana kuviopaperi Joyn paperikosta. Harmaan kohojauheen löysin Dekoretten liikkeestä, kiva uutuus itselleni, sillä joskus on kiva käyttää embossatessa harmaata mustan/hopean sijaan. Lopputulos on aika rauhallinen :)


tiistai 26. elokuuta 2014

Kortti tytölle

Tämä kuvan olen värittänyt jo aikoja sitten, mutta vasta nyt se pääsi kortiksi asti. Jotenkin tuon leimakuvan koko on ollut ongelmana, mutta nyt kun päätin tehdä siitä kortin, kortti valmistui todella kivuttomasti :) Joskus -siis lähestulkoon aina- vika on lähinnä omassa päässä ja mielikuvituksen puutteessa...  :)


Tällä kortilla osallistun StampARTicin haasteeseen: Colored Motif

maanantai 25. elokuuta 2014

Surukortti

Viikonloppuna ehdin tehdä muutaman kortin, joten saan päivitettyä blogiakin :)
Ensin surukortti, ohjeen löysin Pinterestin avulla.
Kortti edestä:


Kortti sisältä:

Ja vähän kuvaa, millainen on tuo taittelumalli:


Kiitos vierailusta blogissani!!

maanantai 18. elokuuta 2014

Hääkortti jos toinenkin

Nyt on korttien teossa ollut kesätauko pikkuhiljaa ohi, ja hyvää on taukoilu toisaalta tehnytkin! Nyt on taas inspiraatiota askarteluun ja ensimmäisiä kortteja edellisten valmistujaiskorttien lisäksi ovat hääkortit, joita tein muutaman erilaisen.
Ensimmäisessä käytin Lily of the Valleyn sympaattista hääparia, jonka leikkasin värityksen jälkeen melkein ääriviivoja myöten irti, ja kiinnitin kohotarralla korttiin. Teksti on Heidin Korttipajan katonkileike, jonka embossasin hopealla; tuli aikas herkullisen näköinen :)
Hiukan kukkia, ja nuottipaperi taustalla on Dekoretten liikkeestä hankittu. Tarvitsee varmaan mennä hakemaan lisää tuota paperia, molemmat puolet paperista sopivat tosi hyvin hääkortteihin. Valkoiset pikkukukat hankin yhdestä facebookin ryhmästä, jossa varataan tuotteet, ja kun varauksia tulee tarpeeksi, myyjä tilaa ne, ja kun tuotteet ovat tulleet, ne maksetaan. Tein uuden tilauksen, jossa on lisää noita pikkukukkasia, ovat kyllä ihania!! Ruusut ja nuput on Wild Orchide Craftsilta.



Toinen kortti on hiukan erityylinen, siinä käytin Dekorettesta ostamaani hääleimasinta, embossasin sen mustalla kohojauheella kuviopaperille, ja Heidin Korttipajan kartonkileike embossattuna hopealla on jälleen tekstinä. Hiukan huntumaista harsoa ja kukkia, helmiä, ja kortti on valmis!



keskiviikko 13. elokuuta 2014

Valmistujaiskortteja diblomi-insinöörille

Kortti diblomi-insinöörille :) Ehdin toisen jo sujauttamaan sellofaanipussiin, ja päätin kuvata kortin pussissa.. Kyllä tuosta selvän saa :)


Toinen vaihtoehto, samoissa väreissä:


Tässä näkyy hopealla kohojauheella embossattu kaavatausta paremmin:



sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Onnittelukortti 9-vuotiaalle tytölle!


Olen monesti kertonut, että leimakuvat väritän pääasiallisesti Promarkkereilla ja käytän akvarellipuuvärejä öljyn kanssa varjostuksissa. Noooh, nyt on tullut vierelle toinenkin vaihtoehto :) Sain Dekoretten Ritalta mahdollisuden koittaa Kaiserfusion-tusseja, ja, olen ihastunut!!!! Sain kokeiluun muutaman tussin, ja nyt niitä on jo hankittuna lisääkin! Kaiserfusionin tussit ovat käytössä samantyyppiset kuin promarkkerit, eli toinen pää on kovahko/terävä, eli tarkkakin värittäminen onnistuu helposti. Mutta sitten taas nämä uudet tussit blendautuvat=sekoittuvat toisiinsa helpommin, eli vähänkuin copic-tussit.
Tämän kortin kaikki materiaalit lukuunottamatta yksiväristä sinertävää kartonkia (Lidl:n paperikosta) ja lehtileikkuria (ollut minulla kauan, ostopaikkaa en muista) ovat Dekoretten liikkeestä Sastamalasta ostettu.

 Kukat ja helmet löytyvät liikkeestä, taustapaperi Joyn "Under the sea" -paperikosta.


Numero yhdeksän on stanssattu Die-Namics:n pienemmillä numerostansseilla.


Leimasinkuva on Saturated Canaryn "Emma"


ja se on väritetty KAISERfusionin tusseilla.


 Kuvasta puuttuu vielä väri nro SK09, jota myös käytin kuvan värittämiseen.


 Tätä "reikänauhaa" on muitakin värejä, harmaata, mustaa, valkoista, sinistä ja vaaleanpunaista sekä vaaleamman ruskeaa.